Sähkölaskusta puolet pois helposti – säädä lattialämmitystä ja ilmanvaihtoa

Rivi- tai kerrostaloasuja voi säästää sähkölaskussaan helposti. Hattulalainen Yrjölän perhe onnistui pudottamaan rivitalon sähkönkulutusta 65 prosenttia, 5 500 kilowattitunnista alle kahteen tuhanteen vuodessa. Suurimmat säästöt tulivat lattialämmityksen pienentämisestä.

 

Sähkölämmitteisessä asunnossa energiansäästö tapahtuu pienillä muutoksilla. Vattenfallin energia-asiantuntijan Malkus Lindroosin mukaan myös kerros- tai rivitaloasuja voi pudottaa kolmasosan tai jopa puolet sähkölaskustaan pois.

Lindroos kertoo, että ihmiset muistavat usein vain yleisimmät energiansäästövinkit, kuten sammuttaa valot ja pienentää kodin lämpötilaa. Monet elävät siinä harhaluulossa, että oma perhe elää säästäväisesti, vaikka näin ei olisi.

-       Perinteiset konstit, kuten esimerkiksi jälkilämmön käyttö ja valojen sammuttelu säästävät kyllä energiaa. Suurempi vaikutus energiansäästöön on kuitenkin kokonaiskuvalla. Jotta voi säästää, tulisi ymmärtää, mihin sähköä kuluu ja minkä verran, Lindroos sanoo.

 

Tarkista lattialämmitys

Monet kerros- ja rivitalot ovat sähkölämmitteisiä, jolloin niihin pätevät samat vinkit kuin sähkölämmitteisiin omakotitaloihinkin. Lämmön tarve kannattaa minimoida: tuota lämpö tehokkaimmalla ja edullisimmalla tavalla.

Lindroos kehottaa pohtimaan lattialämmityksen käyttöä. Hattulassa 80-neliöisessä rivitalossa asuvat Yrjölät opettelivat uuden tavan käyttää lattialämmitystä.

-       Ymmärsimme, että kylpyhuoneen lattialämmityksen ei tarvitse olla jatkuvasti täydellä teholla. Lämmitys auttaa kylpyhuoneessa kosteuden poistoon, mutta pitää olla tarkkana, ettei lämmitystä käytetä pyykin kuivaamiseen, Erkki Yrjölä kertoo.

Yrjölän perhe on saanut suurimmat säästöt juuri lattialämmityksen pienentämisestä. Jos asunnossa on lattialämmitys, mutta talo lämmitetään pääosin muulla tavalla, lämmityksen käyttö on vain mukavuuskysymys. Yrjölöillä lämpö tuotettiin yhtiön maalämpöjärjestelmällä, joten sähköisen lattialämmityksen korvaaminen maalämmöllä säästi paitsi rahaa, myös energiaa.

 

Säädä ilmanvaihto pienemmälle teholle

Monissa kerrostaloissa ja etenkin rivitaloissa on säädettävä ilmanvaihto. Hyvä säästövinkki on ilmanvaihdon tehon pienentäminen.

-       Jos laite on aina täysillä, vuodessa saattaa kulua 200 euroa pelkkään tuulettamiseen, Lindroos kertoo.

Yrjölä toteaa, että sähkön säästäminen on täysin omasta halusta kiinni. Perhe ei mielestään tehnyt radikaaleja muutoksia suurten säästöjen eteen.

-       Ennemminkin säästöjä tuli, kun energia-asioihin alettiin kiinnittää huomiota, Erkki Yrjölä sanoo.

 

Fakta: Energiaperhe-kilpailu opetti energiatehokkuutta

  • Eläkkeellä olevat Erkki ja Tuula Yrjölä lähtivät viime vuonna mukaan Vattenfallin Energiaperhe-kilpailuun. Kilpailussa oli tavoitteena muuttaa elämäntavat mahdollisimman energiatehokkaiksi.
  • Yrjölät asuvat Hattulassa 80 neliön rivitalossa. Asunnon lämmitysmuotoina ovat maalämpö ja suora sähkölämmitys. Kilpailun aikana asunnon kylpyhuoneiden lattialämmitys muutettiin suorasta sähköstä maalämpöön, jolla saatiin aikaan suurimmat säästöt.
  • Energiaperhe-kilpailu kesti puoli vuotta. Se käynnistyi viime syksynä, ja kilpailu päättyi maaliskuussa. Kilpailun voitti hyvinkääläinen Heikkilöiden perhe.
Kysy chatissa