Yrityksen ympäristösertifikaatit
Tutustu ympäristömerkkeihin ja sertifiointeihin
Ympäristömerkkien, -luokitusten ja -sertifikaattien, kuten ISO 14001 standardi tai EMAS, saaminen vaatii työtä mutta lopputulos helpottaa yrityksen ja yrittäjän arkea. Vastuullisuusraportointi auttaa yritystä myös kehittämään toimintaansa.
Fossiilivapaan tai uusiutuvan energian käyttäminen voi olla jopa edellytys tietyn ympäristösertifikaatin, -merkin tai -luokituksen saamiselle. Alkuperäsertifioitua energiaa vaaditaan nykyään yhä useammin, jotta tavaran- tai palveluntoimittaja pääsee mukaan julkisten hankintojen tarjouskilpailuihin.
Vastuullisuus kasvattaa yrityksen arvoa
Jopa 40 prosenttia suomalaisista kokee, että yritykset tekevät liian vähän ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kuluttajat ja sijoittajat vaativat muutosta, ja vastuullisten yritysten arvo kasvaa. Energiayritys Vattenfall korostaa, että vastuullisuudesta on kasvanut merkittävä osa nykypäivän bisnestä.
Vain vastuullinen yritys voi olla nykypäivänä menestynyt. Elinkeinoelämän keskusliiton tuoreen selvityksen mukaan Suomen on tärkeää profiloida itseään vähäisten ilmastoriskien ja kestävien sijoituskohteiden maana.
Vattenfall on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä, mikä tarkoittaa, että vuonna 2040 yhtiön nopeampi hiilipäästöjen vähentämistahti on jatkunut ja kaikki CO2-päästöt koko arvoketjussa, toimittajien ja asiakkaiden päästöt mukaan lukien, on joko eliminoitu tai kompensoitu negatiivisista päästöistä saaduilla sertifikaateilla.
Ympäristöjärjestelmä ja sertifikaatit
Ympäristöjärjestelmä luo perustan systemaattiselle ympäristöasioiden hallinnalle. Yrityksen toiminta käydään läpi ympäristövaikutusten arvioimiseksi. Sen jälkeen tehdään kehittämissuunnitelma. Tunnetuimpia ympäristöjärjestelmiä ovat ISO 14001 -standardin mukainen ja EU:n EMAS-asetuksen mukainen järjestelmä. Lisäksi on olemassa myös toimialakohtaisia ympäristömerkkejä ja sertifikaatteja.
Kokosimme yrityksellesi oppaan
Lataa alapuoleta linkistä kokoamamme sertifikaattiopas, johon olemme keränneet tietoa asiakasyritystemme tarpeisiin sopivista sertifikaareista. Oppaasta löydät kaiken tiedon yhdestä paikasta ja pystyt muodostamaan kokonaiskuvan esimerkiksi kilpailutuksissa vaadittavista sertifioinneista.
Tilaa ilmainen ympäristösertifikaattiopas

Miksi Vattenfall?
Kilpailukykyinen hinta
Asiantuntijamme varmistavat, että saat sähköä aina kilpailukykyiseen hintaan. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi säätila, taloustilanne, päästökauppa sekä voimalaitosten huoltokatkot.
Fossiilivapaata sähköä tavallisen sähkön hinnalla
Myymme vain fossiilivapaata sähköä pienyrityksille ja kotitalouksille. Fossiilittoman sähkön ostajana saat kuukausittain raportin CO2-päästövähennyksistäsi.
Asiantunteva eurooppalainen sähköyhtiö
Vattenfallilla on lähes 10 miljoonaa asiakasta eri puolilla Eurooppaa. Meillä on käynnissä useita kunnianhimoisia kansainvälisiä hankkeita ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Kuluttajat valitsivat meidät jo seitsemännen kerran peräkkäin Suomen vastuullisimmaksi sähköyhtiöksi vuonna 2025.