Paras sähkösopimus ei aina ole halvin

Eri foorumeilla käydään paljon keskusteluja sähkösopimuksen kilpailuttamisesta. Keskusteluiden lähtökohtana on yleensä löytää se halvin hinta, ja tokihan sen ymmärtää. Me Vattenfallilla haluamme kuitenkin, että kaikilla on mahdollisuus tehdä sähkösopimuksen osalta  arvoperusteinen valinta. Tästä syystä myymme pelkästään tuotantomuodoltaan fossiilivapaita sähkösopimuksia, jotka ovat kaikki saman hintaisia.

 

5 vinkkiä sähkösopimuksen kilpailuttamiseen

1. Hinta, hinta ja hinta

Halvinta hintaa metsästävät käyttävät paljon aikaa siihen, että surffailevat sähkönvertailusivustoilla ja muualla netissä. Siinä ei ole mitään pahaa, päinvastoin on hyvä, että ostajat ovat tietoisia ja tekevät taustatyötä. Täytyy tosin myöntää, että asiaa ei ole tehty helpoksi tavalliselle kuluttajalle. Moni sähkönvertailusivusto käyttää alan spesifiä terminologiaa, eikä sopimusten eroja ole selitetty auki. Joskus sopimukset eivät ole edes vertailukelpoisia. 


Olethan muuten huomannut sen, että energian hinta esitetään jostain kumman syystä senteissä? Kyseessä eivät siis ole eurot, kun luet 4,50 snt/kWh, vaan sentit. Euroissa sama hinta olisi 0,0450 euroa. Kun menet tankkaamaan autosi, kiinnitätkö huomiota bensamittarin kolmanteen lukuun desimaalin jälkeen? Olet sähköstä yhtä riippuvainen kuin autosi on bensasta tai dieselistä.


Valitettava fakta on myös se, että itse sähkön osuus kokonaislaskusta on kuitenkin vain noin 1/3 ja sähkön siirto (jota ei voi kilpailuttaa) sekä verot muodostavat suurimman osuuden.


2. Asumismuoto

Jos asut kerrostalossa, sinun kannattaa valita sähkösopimus, jossa on alhainen perusmaksu. Koska kerrostalossa kulutus on yleensä pientä (noin 1500-2000 kWh/vuosi) ja lämmitys toimii kaukolämmöllä, energian hinnalla ei ole kovinkaan suurta merkitystä.


Jos asut omakotitalossa, etenkin sähkölämmitteisessä (sähkönkulutus noin 10 000-20 000kWh), sinulle energian hinta on tärkeämpi kuin perusmaksu. Omakotitaloasukkaana sinulla tosin on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan sähkönkulutukseesi, esimerkiksi hyödyntämällä pörssisähkön halpoja tuntihintoja, lämmityskaudella ilmalämpöpumppua  tai tuottamalla omavaraisesti energiaa aurinkopaneeleilla


3. Arvoperusteinen valinta - jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa

Kannattaa myös miettiä kuinka tärkeää sinulle on se, miten sähkö on tuotettu. Jotkut haluavat uusiutuvia energiamuotoja, jotkut ydinsähköä , ja jollekin sillä ei ole mitään merkitystä. Se on myös OK, sillä me myymme pelkästään tuotantomuodoltaan fossiilivapaata energiaa, eli kaikki vaihtoehtomme ovat hyviä. 


Olemme listanneet kaikkien eri tuotantomuotojen hyötyjä ja haittoja objektiivisesta näkökulmasta, sillä haluamme lisätä kuluttajien tietoisuutta. Meidän missiomme on tuottaa energia fossiilivapaasti ja siten kantaa oma kortemme kekoon ilmaston ja maapallon hyväksi. Lopulta kuitenkin valinta ja valta on teillä, kuluttajilla. 


Oman sähkön tuotantotavan lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä sähkönmyyntiyritys muuten tekee. Onko heillä omaa sähkötuotantoa, ja jos on, niin millaista? Mitä he tekevät ympäristön ja ilmaston hyväksi?


4. Älä mene lankaan vaan laske auki

Seuratessa kiivaita keskusteluja esimerkiksi Facebook-ryhmissä sähkösopimuksien kilpailuttamisesta, teimme pari esimerkinomaista laskutoimitusta pakettihinnoista, jotka vaikuttavat edullisilta ensinäkemällä. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti ole se koko totuus. 


Esimerkiksi sähköpaketti rivitaloon, jossa sähkönkulutus on noin 5000 kWh/vuosi ja kiinteä kuukausihinta on 25 euroa. Vuosihinnaksi muodostuisi täten 300 euroa ja sähkön hinnaksi 0,06 euroa eli 6,0 snt/kWh (300€/5000 kWh = 0,06 €), mikä on noin 1,5 kertaa sähkön markkinahinta. Eli ei ollenkaan lompakkoystävällinen paketti, vaikka se ensituntumalla saattoi tuntua siltä. 


Kannattaa siis laskea auki eri tarjoukset, jotta voit aidosti tehdä itsesi kannalta hyvän ratkaisun. 
Lisäksi monet kampanjatarjoukset sisältävät halvinta mahdollista energiaa, eli myös esimerkiksi hiiltä. Hiilellä on erittäin isot CO2-päästölukemat (noin 940 g/kWh kun esim. vesivoimalla on 8 g/kWh ja tuulivoimalla 15 g/kWh), jotka vahingoittavat maapalloamme ja nopeuttavat ilmastonmuutosta.

 

5. Bonus opiskelijoille

Tarjoamme opiskelijoille  ilmastoystävällistä sähköä edulliseen hintaan. Niinpä siis emme ensin korota perusmaksua, ja sitten tarjoa prosentuaalisesti huomattavaa alennusta.

Vertaile sähkösopimuksia Vattenfallin sivuilla

Kysy chatissa