Rivitaloasunnon sähkölaskusta 60 % pois

Hattulalaisen pariskunnan vinkit antavat eväät energiafiksumpaan elämään.

 

Urheilijatähti Tommi Evilä istuu pilkillä hattulalaisen taloyhtiön parkkipaikalla. Viereisillä palleilla palelevat talon asukkaat Tuula ja Erkki Yrjölä. Näky on erikoinen, mutta selitettävissä: Erkki tekee somesisältöä.

Tuula ja Erkki Yrjölä ovat päättäneet viedä Vattenfallin Energiaperhe -kilpailun voiton. Kaikki keinot on otettu käyttöön niin säästämisen kuin viestinvienninkin saralla. Energiaperhe-kilpailun keskiössä on sähkön säästäminen energiafiksuja elintapoja omaksumalla. Tärkeä roolinsa on myös sosiaalisella medialla ja sillä, miten opittua kerrotaan suurelle yleisölle ja kilpakumppaneille. Erkki on valjastanut käyttöönsä päiväkirjamaiset Facebook-videot, joissa hän käy läpi hyviä niksejä ja vinkkejä.

 

Halogeenit ledeiksi

Energiaperhe Yrjölä on onnistunut vähentämään sähkönkulutustaan viidessä kuukaudessa yli 60 prosentilla. Maalämpöä käyttävässä rivitalossa suurten säästöjen aikaansaaminen vaatii luovuutta, kun kulutusta ei voida nipistää esimerkiksi lämmitysjärjestelmiä vaihtelemalla. Yrjölät kertoivat eläneensä säästeliäästi jo aiemmin. Tämä onkin hyvä muistutus jokaiselle siitä, että omia tottumuksia on hyvä välillä ravistella ja etsiä uusia rutiineja, eikä luulo ole tiedon väärti.

- Heti kilpailun alussa vaihdoimme kaikkiin valaisimiin ledit. Vanhanaikaiset lamput käyttävät valtavasti energiaa lämmön tuottamiseen, Erkki Yrjölä kertoo toimistaan.

- Toinen keskeinen asia oli lattialämmitys, joka ennen hohkasi turhaan keittiössä ja kylpyhuoneessa. Olemme myös järkevöittäneet pyykinpesua, vähentäneet kuivaajan käyttöä, ja siirtyneet tiskaamaan eko-ohjelmalla, hän luettelee.

 

Laita näyttö nukkumaan

Yrjölöillä ei ole kuitenkaan tingitty mukavuudesta, vaan on opeteltu välttelemään turhaa kulutusta. Erkki on esimerkiksi alkanut lukea sähköposteja kännykältään.

- Aikaisemmin täällä työhuoneen tietokone käynnistettiin heti aamusta, ja sen nukkumistoiminto reistaili, muistelee Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos ja kehottaa tutustumaan tietokoneen ja näytön energiansäästöasetuksiin.

- Nämä ovat pieniä asioita, joista ei ole mitään haittaa. Ne vain vaativat aavistuksen viitseliäisyyttä, Tuula Yrjölä toteaa.

Tommi Evilä on samaa mieltä:

- Jokaista liikettä edeltää aina ajatus. Ennemmin tai myöhemmin teko muuttuu rutiiniksi, jonka jälkeen se ei kuluta sinulta enää yhtään energiaa!

 

 

Säästöä ilmankierrosta ja tiivisteistä

Kilpailu alkaa olla loppusuoralla, eikä energia-asiantuntija Malkus Lindrooskaan keksi Yrjölöillä enää suuria säästökohteita. Kierros lämpökameran kanssa paljastaa kuitenkin vielä muutaman hienosäädön paikan:

- Näyttää siltä, että jääkaappi- ja pakastinyhdistelmien välissä on lämmintä. Jäähdytys toimisi tehokkaammin, jos ilman saisi kiertämään tässä paremmin.

Myös ulko-oven eristyskyky on hieman heikko. Malkus ehdottaa tuulikaapin oven pitämistä kiinni ja eteisen pitämistä viileänä.

 

Mittaa ja seuraa

Erkin ja Tuulan säästöjen salaisuus on EnergyWatch-mittarin joka-aamuinen tarkkailu ja ennalta asetetut tavoitteet. Niiden avulla voidaan tarttua yksityiskohtiin.

- Mottomme on ”Näillä eväillä, lupa säästää”. Se tarkoittaa, että kun ollaan rivitaloasujia, meidän on käytettävä hyväksemme pieniä asioita, Erkki Yrjölä selventää.

- Meidän taloutemme mittakaavassa nämä voivat näyttää pieniltä säästöiltä, mutta kun ajattelee, kuinka monta kerros- ja rivitaloasujaa Suomessa on, tulisi näin pienillä teoilla kasattua aikamoiset säästöt, hän summaa.

Tietoa Vattenfallin energiaperhe -kilpailusta 2016 - 2017

  • Kilpailu alkoi 1.10.2016 ja päättyi 31.3.2017.
  • Kilpailemassa oli kuusi suomalaista kotitaloutta.
  • Energiaperheet opettelivat käyttämään energiaa fiksummin, vähentämään energiankulutustaan ja viemään energiafiksuuden viestiä eteenpäin.
  • Kilpailijoita luotsasivat mentorit Jenni Kokander, Tommi Evilä ja Pekka Pouta sekä Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos.
Kysy chatissa