Opi energiafiksuksi puolen vuoden aikana - säästä sähkölaskussa

Kuusi suomalaisperhettä ja kolme julkkismentoria kilpailevat puolen vuoden ajan energiansäästössä. Seuraamalla kilpailua opit itsekin laihduttamaan sähkölaskuasi mukavuudesta tinkimättä.

 

Miltä sinusta tuntuisi, jos Pekka Pouta saapastelisi kotiisi ja alkaisi säätää olohuoneesi lämpötilaa? Entä antaisitko Jenni Kokanderin pelata tetristä tiskikoneesi likaisilla astioilla tai Tommi Evilän tanssia olohuoneessasi? Lähes kahtasataa suomalaisperheitä ajatus houkutteli. Noiden halukkaiden joukosta Vattenfallin Energiaperhe -kilpailuun valikoitui kuusi perhettä, jotka pyrkivät esimerkillään tekemään sinustakin entistä energiafiksumman.

 

Lastenhuoneita, leikkimökkejä ja kanaloita

Energiaperheiden joukosta löytyy monenlaista asujaa: urbaani nuoripari porvoolaisesta omakotitalosta ja kokonaisen taloyhtiön mukaansa temmannut pariskunta Hattulasta. Salosta mukaan lähteneillä on rekkafirma ja oma kanala ja hyvinkääläisillä pieni poika sekä kaksi valtavaa mustaa koiraa. Nuoruutta ja iloa peliin tuovat Oulusta ja Pöytyältä mukaan saadut vauhdikkaat suurperheet. Energia-asiantuntija Malkus Lindroosja julkkismentorit vierailevat näiden tavallisten suomalaisperheiden kodeissa auttaakseen heitä löytämään säästökohteita ja mukavampia tapoja asustaa. Puolen vuoden ajan perheet antavat mentorien ja Malkuksen laskea, tutkia ja tarkkailla arkeaan. Kaiken sen he ovat luvanneet näyttää myös sinulle!

 

 

 

Kannustusjoukkoja kaivataan

Mentorit eivät tee säästöjä perheiden puolesta. Asiantuntija-apua kyllä saa, mutta on perheistä itsestään kiinni, mitä neuvoilla tekee. Edistymisestään ja erehdyksistään perheet kertovat sosiaalisessa mediassa, jossa tullaan näkemään hauskaa kuvamateriaalia ja elämän makuisia kommelluksia.

Somen avulla myös sinä pääset ottamaan osaa hauskoihin kisoihin ja säästöhaasteisiin, joissa pyritään yhdessä kohti energiafiksumpaa huomista. Jokainen perhe tarvitsee tuekseen energiset kannustusjoukot! Syöttämällä avainsanan #Energiaperhe Facebookiin, Twitteriin tai Instagramiin löydät sydäntäsi ja kotiasi lähinnä olevat perheet seurattavaksesi.

 

Nappaa opit omaankin kotiisi

Seuraamalla energiaperheiden edesottamuksia verkossa, voit itsekin oppia energiafiksuksi: puolen vuoden aikana tullaan pureutumaan aivan arkisiin energiakysymyksiin ja etsitään niihin helppoja, osin ilmaisiakin ratkaisuja. Sosiaalisessa mediassa tulee tosiaan olemaan vilskettä, sillä voittaja ei ole se perhe, joka osoittautuu energiatehokkaimmaksi, vaan myös aktiivista osallistumista vaaditaan! Tutustu energiaperheisiin katsomalla ensimmäinen jakso. 

 

Tietoa Vattenfallin energiaperhe -kilpailusta 2016 - 2017

  • Kilpailu alkoi 1.10.2016 ja päättyi 31.3.2017.
  • Kilpailemassa oli kuusi suomalaista kotitaloutta.
  • Energiaperheet opettelivat käyttämään energiaa fiksummin, vähentämään energiankulutustaan ja viemään energiafiksuuden viestiä eteenpäin.
  • Kilpailijoita luotsasivat mentorit Jenni Kokander, Tommi Evilä ja Pekka Pouta sekä Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos.
Kysy chatissa