Lämmöneristyksessä voi piillä viileitä yllätyksiä

Ulkotilojen lämmitys on tarpeen, mikäli varastoit pakkasta aristavaa tavaraa. Mikäli et, voit huoleti tiputtaa lämpöä ja säästää lämmityslaskussa.

 

Retvan perhe eli Outi, Roope, kissat, kanat ja kalat asuvat salolaisessa omakotitalossa. Roope Retva on eristänyt pihavarastonsa edellisen asukkaan jäljiltä: ovi on nyt vuorattu eristelevyllä, saumoihin pursotettu rutkasti uretaania ja oviaukkoon ripustettu muovinen suikaleverho pitämään sähköpatterin tuottama lämpö sisällä.

- Lämmin ulkovarasto muodostaa näkyvän osan talouden sähkönkulutuksesta. Eristys on silti hoidettu esimerkillisesti, eikä lämpöä mene hukkaan, Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos kehaisee.

- Ulkovaraston kohdalla voi silti aina harkita, onko sen lämmittäminen välttämätöntä ja voisiko kylmänarkoja tavaroita säilyttää talven yli asuinrakennuksen puolella.

Kuistin lämmityksestä Retvat ovat tinkineet:

- Laitoimme kuistin lämmityksen pois ja eteiseen johtavan oven kiinni. Sopivasti plussan puolella on pysytty kovillakin pakkasilla, Roope Retva kertoo.

 

Akvaarion valo kytketty älypistorasiaan

Retvojen kotona tulijaa tervehtivät kirjavat kalat ja muheva monni. Myös ne osallistuvat aktiivisesti Vattenfallin Energiaperhe -kilpailuun. Roope ja Outi Retva ovat kytkeneet akvaarion valon älypistorasiaan, jonka avulla kalavalo syttyy ja sammuu ajastetusti. Näin ollen kalat saavat rauhoittua ja levätä säännöllisesti silloinkin, kun Retvat ovat reissussa. On myös energiafiksua, etteivät valot ole päällä yhtä mittaa

 

Viileitä ja lämpimiä löytöjä

Energia-asiantuntija Malkus Lindroos kiersi Retvojen tontilla lämpökameran kanssa.

- Outi valitteli kylmiä jalkoja keittiössä, kun viimeksi vierailin talossa, Malkus muistelee, ja ihmekös tuo: lämpökamera paljasti, että keittiön lattialle virtaa kuusiasteista ilmaa. Roope ja Malkus kurkistivat tiskikoneen taakse ja löysivät seinästä raon.

- Kun tämä saadaan tukittua, voidaan lämmitystä vähän taas laskea, Malkus myhäilee.

Myös ulkoa löytyi lämpökameran avulla yllätys:

- Yläkerran ilmalämpöpumppumme ei ole käytössä, mutta sen ulkoyksikön pohjassa sulanapitokaapeli lämpiää silti. Tästä saatetaan saada hyvää pitkän aikavälin säästöä, Roope kertoo.

 

 

 

Lämpöä kanoille

Talven aikana Retvojen kanat ovat muuttaneet vanhaan hirsiaittaan laadittuun kanalaan. Kanat eivät vaadi paljoa lämpöä, mutta niiden tilojen olisi jo vesiputkienkin vuoksi pysyteltävä plussan puolella. Kanalan eristys on hoidettu samoin toimin kuin ulkovarastokin. Lisäksi huoneesta on rajattu niille erillinen koppi, johon ne voivat hakeutua lämmittelemään tarpeen tullen.

- Energiaperhe -kilpailussa mottonnehan on "lämpöä kanoille", energiaperhementori Pekka Pouta muistelee.

- Lämpökamerakin osoittaa, että siitä on nyt huolehdittu ilmeisen hienosti, hän kehaisee ja heittää jaloissaan pyöriville kanasille lisää leivänmuruja.

Vattenfallin Energiaperhe -kilpailussa seurataan kuuden perheen elämää puolen vuoden ajan. Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos kävi syksyllä asentamassa kilpailijakoteihin EnergyWatch-kulutusmittarit, joiden lukemia hän ja perheet voivat tutkia etänä älylaitteen näytöltä. Lukemia verrataan aiempien vuosien kulutustietoihin, joissa on huomioitu vuotuinen lämmöntarve-ero.

Tietoa Vattenfallin energiaperhe -kilpailusta 2016 - 2017

  • Kilpailu alkoi 1.10.2016 ja päättyi 31.3.2017.
  • Kilpailemassa oli kuusi suomalaista kotitaloutta.
  • Energiaperheet opettelivat käyttämään energiaa fiksummin, vähentämään energiankulutustaan ja viemään energiafiksuuden viestiä eteenpäin.
  • Kilpailijoita luotsasivat mentorit Jenni Kokander, Tommi Evilä ja Pekka Pouta sekä Vattenfallin energia-asiantuntija Malkus Lindroos.
Kysy chatissa