Hintakarnevaali jatkuu sähkömarkkinoilla

Sähkömarkkinoille kuuluu samaa kuin ennenkin: sähkö on edelleen lähes hullun halpaa. Kevään tullen sitä myös kuluu vähemmän kuin talvella. Kevätsiivouksessa kannattaa panostaa energiatehokkuuteen.

Isä ja poika pihalla

 

Sähkön hinta on viime aikoina lojunut lähellä pohjalukemia eikä kevään odoteta tuovan muutosta siihen. Taloustilanne on edelleen suhteellisen heikko ja polttoaineet edullisia – ainakin tällä hetkellä.

- Öljyn hinta on viime aikoina noussut vähän, mutta on vaikea arvioida, kuinka kauan nousu kestää. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että öljy kallistuu jonkin verran, kertoo tuotespesialisti Peter Strandberg Vattenfallilta.

Myös sää vaikuttaa aina sähkön hintaan. Kevään tullen sulava lumi täyttää vesialtaita eli vesisähköntuotantoa on yllin kyllin. Hinnat pysyvät aisoissa, jos kevätsää tarjoilee normaaleja lämpötiloja ja sopivasti sateita. Kylmä sää saattaisi hetkellisesti nostaa sähkön pörssihintaa.

- Jos sähkösopimuksen tekeminen on nyt ajankohtaista, paras vaihtoehto on edelleen määräaikainen, kiinteähintainen sopimus, joka sitoo hinnan tämän päivän tasolle. Tuntisopimuskaan ei ole huono vaihtoehto, sillä pörssihinnat ovat edullisia tällä hetkellä.

Energiatehokas kevätsiivous

Aika monessa kodissa on pian ohjelmassa perinteinen kevätsiivous. Verhojen värin pohtimisen lisäksi kannattaa käyttää hetki aikaa myös energiatehokkuuden parantamiseen siivoamalla.

- Pakastin kannattaa sulattaa nyt, kun on vielä yö- ja aamupakkasia. Myös pakastimen ja jääkaapin tausta on hyvä imuroida, sillä pöly haittaa kylmälaitteiden toimintaa, Strandberg muistuttaa.

Valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja myöhään iltapäivälläkin on vielä valoisaa. Kotona ei kannatakaan napsauttaa valaistusta päälle vanhasta tottumuksesta, vaan vain silloin, kun valoja oikeasti tarvitaan.

- Ainakin Etelä-Suomessa voi pian pestä ikkunat. Puhdas lasi päästää lävitseen enemmän valoa ja hiukan myös lämpöä. Verhot ja kaihtimet kannattaakin avata päiväksi ja sulkea taas yöksi, jotta lämpö pysyy paremmin sisällä.

 

Vattenfall myy sähköä kaikkialle Suomeen (lukuun ottamatta Ahvenanmaata) ja on yksi maan suurimmista sähkön myyjistä. Meiltä voit valita itsellesi sopivan sähkösopimuksen ja tavan, jolla haluat sähkösi tuotetun. Tarjoamme ja kehitämme asiakkaillemme myös muita sähköön liittyviä tuotteita ja palveluita, joiden avulla voit ottaa sähkölaskusi hallintaan. www.vattenfall.fi

Kysy chatissa